Isa Teeriaho

Mitä teet työksesi ja millainen oli polkusi kyseiselle alalle?

Työskentelen lääkärinä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Kirjoitin Tykistä ylioppilaaksi keväällä 2006.

Hain lukion jälkeen Tampereen yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan ja valmistuin kuuden vuoden perusopintojen jälkeen vuonna 2012. Valmistumisen jälkeen perhetilanne vei minut pois Tampereelta Päijät-Hämeeseen, jossa olen asunut ja työskennellyt siitä asti. Tein aluksi töitä terveyskeskuksessa ja koululääkärinä sekä sittemmin myös nuorten mielenterveyden parissa. Lääkäri voi halutessaan erikoistua perusopintojensa jälkeen tietylle erikoisalalle, itse valitsin yleislääketieteen. Erikoistuminen tapahtuu työssä ja työn ohella, kestää yleensä noin kuusi vuotta. Yleislääketieteen erikoislääkäri on perehtynyt yksittäisten sairauksien sijaan ihmisen hoitoon kokonaisuutena, huomioiden perheen ja ympäristön, jossa potilas elää.

Valmistuin juuri yleislääketieteen erikoislääkäriksi ja suoritan myös työn ohella nuorisolääketieteen erityispätevyyttä. Potilastyön lisäksi olen ollut töissä yliopistolla opettamassa lääketieteen opiskelijoita sekä piakkoin siirryn ylilääkärin tehtävään.

Millaisia eväitä sait TYKistä jatko-opintoihin ja työelämään?

TYKiin hain opiskelemaan sillä ajatuksella, että minusta tulee näyttelijä. Lukiovuodet kuitenkin paljastivat, etten ehkä ollut ihan niin intohimoisesti taiteeseen suhtautuva ihminen, että minun kannattaisi taidealalle hakeutua. Koska olin opiskellut laajasti luonnontieteitä (hyvät opettajat ja oma lahjakkuus) lukiossa, päätin hiukan ennen ylioppilaskirjoituksia koettaa hakea lääkikseen. Osallistuin TYKin tarjoamille muutamille laskuharjoitustunneille, jossa oli aiempien vuosien pääsykoetehtäviä tehtävänä. Lisäksi heti kirjoitusten jälkeen hyvällä lukurutiinilla jatkoin itseopiskelua pääsykoekirjan parissa ja sain opiskelupaikan. Koen, että sain TYKistä todella hyvän pohjan jatkaa opintojani yliopistossa, opetus oli laadukasta ja kurssitarjonta monipuolinen. Ilmaisutaitoaineet toivat mukavaa vaihtelua lukujärjestykseen ja niiden kursseilla myös tutustui helpommin toisiin. Lisäksi TYKin suvaitsevainen ja rento ilmapiiri auttoi entistä koulukiusattua rakentamaan itseluottamusta ja tuntemaan olonsa turvalliseksi muiden joukossa.

Työelämässä olen hyötynyt myös siitä, että harrastin nuorempana teatteri-ilmaisua. Luennointi, potilastapausten esitteleminen kollegoille ja ihan vaan vuorovaikutus potilaiden kanssa on helpompaa, kun on kokemusta esiintymisestä ja itseilmaisusta.

Sellainenkin hauska TYK-muistoihin liittyvä ilmiö on, että aina kun minulla on työelämässä ollut rankempi jakso menossa, alan nähdä unia, joissa palaan opiskelemaan takaisin lukioon. Näissä unissa en ole ahdistunut tai stressaantunut, vaikka sitä toki ajoittain lukiossa olinkin.

Mitä haluaisit kertoa nyt lukiossa opiskeleville?

Teille nykyisille lukiolaisille haluaisin entisenä kympin tyttönä ja tykkiläisenä,  nykyisenä nuorisolääkärinä sanoa, että teillä ei ole kiire. Tiedän, että teille tulee valtavan paljon sellaista viestiä ympärillänne olevilta aikuisilta, somesta, koko yhteiskunnalta, mutta se ei ole todellista. Tähänastisen elämänpolkuni varrella eniten minulle ovat antaneet suunnittelemattomat käänteet, joita elämä on tuonut eteen. Niitä ei voi ennakoida, on vaan annettava mennä ja nautittava matkasta. Välillä toki on sellaisia aikoja, että pitää vaan koettaa kestää. Elämän ei silti kuulu olla sinnittelyä ja suorittamista. Elämä on ennen kaikkea niitä hetkiä kun hyppytunnilla käkättää maha kippurassa kaverin hassuille jutuille tai kun aamulla koulun viereisessä puistossa huomaa ekat hiirenkorvat puissa ja linnut laulavat. Elämä on korvapuusti lounaaksi ja tuulen humina hiuksissa kovaa pyöräillessä. Elämä on niin paljon kaikkea ihanaa, joka tapahtuu tässä hetkessä, ihan juuri nyt.