Siirry sisältöön
×

Kulttuuriviikonloppu 26.-27.11.

Oletko koskaan ollut kenenkään 125-vuotissynttäreillä?
Ai et? No nyt siihen on ainutlaatuinen mahdollisuus.

Tämän syksyn kulttuuriviikonlopun teemana on Tykin 125+ syntymäpäivät. Juhlittavasta korkeasta iästä huolimatta juhlateemana on paluu lapsuuden synttäreille. Tapahtuman pääpainona ovat taidokkaiden opiskelijoiden itse luomat tunteita herättävät teatteri- ja tanssiesitykset. Niin nykyiset, tulevat, kuin jo valmistuneetkin opiskelijat tykistä ja muista kouluista ovat tervetulleita tapahtumaan. Tietenkin esiintyjien tukijoukkojen lisäksi.

Vastapainona vakavasti otettavalle taiteelle, tunnelma tapahtumassa on rento ja hyväntuulinen. Esitysten välillä ei suinkaan tarvitse pönöttää paikallaan sillä monipuolista synttäriteemaista ohjelmaa on tarjolla jatkuvasti ympäri rakennusta. Tarjolla on myös jonkinlaista syötävää.

Vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi Kulttuuriviikonloppuun osallistuminen edellyttää yli 16-vuotiailta koronapassia. Passi ja henkilöllisyystodistus tarkastetaan tapahtumaan saavuttaessa ja sen voi ladata osoitteesta: https://www.kanta.fi/koronapassi

Tapahtumassa on myös vahva maskisuositus.

Liput

7e opiskelijat
10 e koulun ulkopuolinen yleisö

Seuraa meitä Instassa @tyktuotanto

Tapahtuman aikataulu

Perjantai

VANHA SALI

18.00-18.45 Jättehyvä

20.00-21.00 Tanssidiplomit

VINTTISTUDIO

19.00-19.30 Kohtalottaret

20.00-20.30 Kohtalottaret

Lauantai

VANHA SALI

12.30-13.15 Jättehyvä

14.15-15.00 Tahtoisin kertoa

15.45-16.30 Tahtoisin kertoa

17.15-18.00 Jättehyvä

18.50-19.35 Tahtoisin kertoa

20.00-21.00 Tanssidiplomit

VINTTISTUDIO

13.30-14.00 Kohtalottaret

15.00-15.40 Vihreitä neilikoita

16.30-17.10 Vihreitä neilikoita

18.10-18.50 Vihreitä neilikoita

Takaisin